oon liian väsynyt kirjottaakseni mitään järkevää.
18.7.2011
13.7.2011
gotta keep going
Oops
Tänään ei todellakaan ole mun päivä.. heräsin 5:15, tunnin myöhässä. Töihin piti lähteä 5:25 bussilla. Hupsista. Onneksi sain kyydin ja ehdin ajoissa, niin ei tullut sanomista tai ylitöitä. Mulla on kaksi herätyskelloa, ja silti nukun pommiin. Tänään laitan kolmannen. Toiselle puolelle huonetta. Luulisi ainakin heräävän:D
Kaiken lisäksi postinjakamismotivaatio oli aika alhainen, mutta hoidin hommat sentään ennätysajassa koska halusin kotiin mahdollisimman nopeasti. Onneksi pääsee lähes aina aikaisin ja silloin kun on saanut omat työnsä tehtyä, ei tarvitse istua työpaikalla pyörittelemässä peukaloitaan. Yleensä pääsen töistä siinä 12-13 aikaan, kerkee nukkua päikkärit ja jää vielä paljon aikaa tehdä muutakin arkisin kun ei tarvitse olla töissä sen myöhempään.
12.7.2011
Oldies part 1
Ostin tänään 300€ tarjouksessa olleen HP 620 -läppärin, ja tykkään tästä paaaljon enemmän kuin vanhasta romukasasta. En edes muistanut, että netti voi olla näin nopea! Ero on siis huomattava. Neljältä olisi herätys, ei väsytä ollenkaan, dataan sängyssä ja vaikka tuuletin on vierellä täydellä teholla, meinaan läkähtyä. Onneksi kusti polkee tällä viikolla enää kolme päivää, sitten pääsee rentoutumaan muutamaksi päiväksi. Siskoni muuttaa lauantaina vanhasta asunnostaan, joten hänen rottweilerinsa tulee luokseni hoitoon kahdeksi päiväksi. Se on niin lutuinen, että pakko ottaa kuviakin ja postata tänne. Nyt voisin kokeilla sitä nukkumista, huomenna menee kuitenkin ylitöiksi...
11.7.2011
Syksyn unelmamekko -kilpailu
10.7.2011
Tattoo inspiration
Oon jo pitkään halunnut tatuoinnin, ja maaliskuussa kun täytän 18 meen vihdoinkin hankkimaan sellaisen. Meinasin laittaa palkasta osan säästötilille, että on sitten varaa siihen keväällä. Päätin jo aikoja sitten, että ensimmäiseksi tatuoin yläselkääni tiikerinpään, jossa on pelkästään mustaa väriä eikä se ole sellainen "luonnollinen", vaan tietyn tyylinen.
Rakastan tatuointeja, enkä varmasti jätä sitä vaan yhteen, ja olen kauan miettinytkin mitä muita tulen ottamaan ja minne (sitten kun sen ensimmäisen jälkeen on taas varaa). Ronnie James Dio on mielestäni kunnioitettavin ja mahtavin muusikko (jolla oli uniikein ja kaunein lauluääni ikinä), ja ajattelin tatuoida hänen muotokuvansa joko kylkeen tai olkavarteen, mikäli osaan löytää tatuoijan joka on hyvä muotokuvissa. Ai niin, muotokuvan alle ajattelin tatuoida Don't talk to strangers - biisin lyriikkaa, se on käsittämättömän kaunis laulu.
Tekstitatuoinnit ovat erityisen kauniita, ja kuvassa oleva Memento Mori -teksti (muista että kuolet) on aika yleinen tatuointina, mutta se on kaunis teksti ja hyvä lause, joten miksi ei? Joku saman tyylinen fontti ja koristelu kuin yläkuvassa olisi hieno, mutta kuitenkin vähän erilainen.
Kotkanpäätatuointi jossain olkapäässä tai selässä olisi upea, mutta ehkä mä hieman hillitsen itseäni, oon varmaan viiden vuoden päästä täynnä tatuointeja, kun on liikaa ideoita. :D
9.7.2011
4 in the morning
Sain tiistaina siirron postilta toiseen. Aikaisemmin menin töihin 7:00, tällä viikolla (ja seuraavat kolme viikkoa) 6:15. Herätyskin on pidemmän työmatkan takia tuntia aikaisempi, neljältä. Vielä kun ei ole ehtinyt tähän rytmiin tottua niin olen ollut aika kuitti työpäivän jälkeen. Onneksi helpottaa kuitenkin kun pääsee töistä todella aikaisin ja perjantaina on tilipäivä, jes! En kestä 7 vuotta vanhaa pöytätietokonettani, joka jumittaa puolen tunnin välein. Saanpahan ainakin ostettua perjantaina tarjouksessa olevan läppärin, sitä odotellessa.
Mentiin eilen neljän hengen porukalla kaverin mökille Kangasalle, uitiin, grillattiin ja nukuttiin teltassa. Oli ihanan rentouttavaa saada nukkua jopa yli 8 tuntia ja olla pois kaupungista pitkästä aikaa.
Tosiaan, viikolla tuskin jaksan postailla hirveästi mitään, koska aikataulu useimmiten töiden jälkeen; syön, nukun, tv, syön, nukun.

3.7.2011
It's been a while...
Tosiaan, muutama kuukausi pääsi vierähtämään edellisestä päivityksestä. Tämä johtuu täysin siitä, että keväällä piti uuvuttaa itsensä vielä viimeisen kerran kouluhommilla, projekteilla ja kokeilla. Kesän alussa olin lomalla vain viikon, ja päätin olla mahdollisimman vähän neljän seinän sisällä ja ottaa viikosta kaiken irti. Se onnistuikin paremmin kuin hyvin, varsinkin kun viikko huipentui torstai-lauantai-välillä Sauna Open Air -festareihin. Mahtavinta oli nähdä Ozzy Osbourne, Judas Priest, Accept ja Saxon. Näihin lukeutuu muusikoita, joita arvostan eniten ja jotka ovat luoneet vaikuttavan, pitkän uran. Ja jotka ovat ennenkaikkea musiikkeineen tärkeitä minulle. En voi sanoinkuvailla sitä tunnetta, kun eturivistä kuulee Ozzyn Mama I'm Coming Home-biisin, Acceptin Balls to the Wallin ja muita klassikoita ja mahtavaa uutta musiikkia. Erittäin tunnerikkaat kolme päivää ja ehkä elämäni parhaat sellaiset.
Pienimuotoisen loman jälkeen aloitin kesätyöt postinjakajana, ja työn piti kestää kolme viikkoa. Minua kuitenkin kysyttiin toisen kaupunginosan postiin töihin heinäkuuksi, ja tottakai suostuin. Herätys aamuisin on erittäin aikainen, 5.00. Kun keskiviikkona siirryn toiseen postiin, joka on hieman kauempana, herään 4.15. Sitä odotellessa. Työ kuitenkin on ihan mukavaa, ja työkaverit ovat aivan mahtavia! Kolmen viikon aikana on ehtinyt nauraa katketakseen lukemattomia kertoja.
Muuta tässä ei oikein ole ehtinyt tapahtua, yhden viikonlopun olin mökkeilemässä ja eilen tuli käytyä Ylöjärvellä Räikkärockissa katsomassa Stam1naa. Vaikka ihmisiä oli 12 900 vähemmän kuin Saunassa, pojat vetivät mahtavan keikan, eikä ainakaan ollut eturivissä tungosta tai muutenkaan puutetta tilasta.
Kesän lopulla tiedossa on vielä Jurassic Rock ja enimmäkseen palkkarahojen tuhlaamista kaikennäköiseen. Ehdin jopa pitää 9 päivän loman ennenkuin koulut alkavat, mutta mieluummin olenkin tienaamassa rahaa, kun pääsee töistäkin aikaisin lähes aina ja jää aikaa tehdä kaikkea arkenakin.
Nyt sitten vähän kuvia kesältä, enimmäkseen aika festaripainoitteisia!

Toukokuussa ehdin murtaa käteni liikuntatunnilla. Suomi-Venäjä
-matsia seurattiin ensiavussa istuessa!
Helloweenin kitaristi Sascha Gerstner on kuuma!
no words needed. ♥
Viikatteen liekinheittimet 28 asteen helteessä (Y)
Saxon
Accept♥
Judas Priestin keikka vierähti uutta kitaristia Richie Faulkneria
(vasemmalla) ihaillessa♥
Rob Halford
Hyrde & Pexi!
Eksyttiin Teivon raviradalle matkalla Räikkään.
Kuten kuvista näkyy, mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut ja yleensä ei ole edes kamera roikkunut mukana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)