17.11.2011

Lass mich dein Geheimnis sein






Taas se alkaa, nimittäin koeviikko. Okei, on ihan rentoa että saattaa olla vapaapäiviä, pääsee koulusta jo 11 aikaan tai koulu alkaa vasta 13. MUTTA mun stressimittari on ihan täynnä joka kerta, koko viikon ajan. Oon muutenkin huono organisoimaan noita koulujuttuja sillälailla, että saisin ne ajoissa valmiiksi ja ehtisin vielä lukemaan kokeisiin. Ja lähestulkoon aina avaan kirjan ja kuitenkin tajuan katelleeni viimeiset neljä tuntia jotain turhaa ohjelmaa tai pelanneeni pasianssia välillä päivittäen facebookin etusivun. Ja kirja on aukinaisena vieressä. Sitten kokeesta tulee huono numero ja megav*tutus, vaikka hyvin tiedän että olisin itse voinut lukea ja vaikuttaa asiaan.
Ensi viikollakin on englannin, psykologian, maantiedon, äidinkielen ja pitkän saksan kokeet. Englanti ei huoleta yhtään, koska siinä pärjään, mutta varsinkin äidinkieli ja saksa vähän pelottavat. Viimeksi kun saksankokeessa tosiaan komeili se 4+, ja silti pääsin kurssista läpi. Onneksi sain hoidettua asiat niin ettei ensviikolla ole työvuoroja ollenkaan, korvaan ne tunnit sitten myöhemmin. Muuten stressaisin vielä enemmän ja aikaa olisi vähemmän. Nyt pakotan itseni sitten lukemaan, kun kerran töistäkin tulee oltua pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti