En mä tiedä vastausta itsekään kun sitä kysytään

Olin tänään innoissani kun sain tietää että abivaatteet on toimitettu koululle. Tilasin sieltä hupparin ja collegehousut, mutta löysin vaan hupparin. Ja kukaan ei tiedä mistään mitään, että onko ne myöhässä vai onko joku vienyt ne. Me no gusta.

 en jaksa värjätä hiuksia 2 viikon välein, joten sävyttävä hoitoaine on hyvä ratkaisu punaisten (ja muidenkin värien) haalistumiseen. Ylihuomenna on koulukuvaus joten olisi ihan kiva näyttää ihmiseltä :) Prisma 12,90€

Oon tässä kaiken stressin keskellä tehnyt vähän analyysejä ja tajunnut itestänikin pari asiaa.
Ensinnäkin, mulla ei oo ollut opiskelun suhteen kunnollista motivaatioo vuoteen (ei, mulla ei ole asennevammaa vaikka luulisi:) oon sentään kaikki kurssit saanut hoidettua pois alta edes jotenkin kunnialla). Toiseksi, oon tosi saamaton, jos en oikeasti kunnolla kiinnostu/innostu jostain asiasta. Kuten nyt esim. psykologian ja terveystiedon opiskelu.
Tuntuu tyhmältä, että stressaan epäonnistumista, vaikka mulla itsellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Aluksi mietin, että tänään luen kunnolla, loppujen lopuksi oon lukenut tunnin ajan tajuamatta kuitenkaan mitään uutta ja tärkeää. Ajattelen aina että kyllä mä silti kohtuullisesti pärjään, niinkuin aina ennenkin.
Tajusin myös, että muita ihmisiä kiinnostaa mun menestyminen kirjoituksissa paljon enemmän kuin mua itseäni. Mulle kelpaisi C:n paperit, olisin todella tyytyväinen. Kirjoitan yhteensä kuusi ainetta, ja mulle ei olis mikään ongelma jos arvosanat olisi esim. BBCCMM-luokkaa. Mutta ei, kun pitäisi olla kaikki ämmää, yksi ee olisi myös suositeltavaa, ja korkeintaan yksi C.
Muiden silmissä oon rappiolla, laiska ja en koskaan saavuta elämässä mitään kun en panosta niin paljon kun mahdollista. Mulla ei ehkä oo tavoitteet niin korkealla, mua ei kiinnosta yliopisto ja korkea koulutus. Mulle muut asiat on tärkeempiä kuin koulutus. Oon tietysti sitä mieltä, että toimeen pitää tulla, ja haluan ammatin. Mutta mua ei yhtään haittaa olla sen insinöörin tai maisterin sijasta vaikka sähköasentaja tai merkonomi. Aion kyllä lukion jälkeen pyrkiä ammattikorkeakouluun(ettei mene tämä 3 vuoden yleissivistys täysin hukkaan. :D), mutta jos se ei onnistu niin joku ammattikoulun perustutkinto käy mulle yhtä hyvin. Ja jos siltä tuntuu, ei oo myöhäistä aloittaa opiskelua uudelleen vaikka kolmekymppisenä. En yksinkertaisesti oo niin kunnianhimoinen yms. että jaksaisin suunnitella tulevaisuuden ja uran pidemmälle kuin vuoden päähän.
Hassua, että muiden ihmisten odotukset musta on niin korkealla, kun itse vaadin itseltäni paljon vähemmän. Ehkä tän vuodatuksen jälkeen voin todeta että fuck this shit, lopetan muiden takia stressaamisen, luen tasan sen verran kun tarpeelliseksi koen ja menen ilman liiallisia paineita kirjoituksiin. Keväällä voin sitten korottaa psykologiaa (jonka muuten otin ylimääräiseksi reaaliksi, sen takia panostan enemmän terveystietoon), kun tiedän minkälaisia tehtäviä odottaa. :)
Pyydän anteeksi purkautumista, epäselvää artikulointia ja liian monia sulkeita.
Nyt menen selailemaan terveystiedon kirjaa puoleksi tunniksi, jotta voin jonkun kysyessä todeta että olen lukenut viikon jokaisena päivänä tähän mennessä. :D Adios!